Otium Sapientis
Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahasto

Kulttuuriperintö karttuu

Kansalliskirjasto, vuoteen 2006 Helsingin yliopiston kirjasto, on maamme vanhin ja laajin tieteellinen kirjasto. Kirjaston ja kirjallisen kulttuuriperintömme menneisyys punoutuvat vaiherikkaaksi luvuksi Ruotsin kuningaskunnan ja sittemmin Venäjän keisarikunnan ja itsenäisen Suomen kulttuurihistoriaa.

Kuningatar Kristiina perusti kirjaston
Kuva: Mikael Wexionius-Gyldenstolpe, Collegii ethici disputatio. Aboae 1647-49

Kristiina, Ruotsi-Suomen suurvallan kuningatar, perusti Turun akatemian vuonna 1640. Kimnaasi-koulun parinkymmenen niteen kirjakokoelma oli vaatimaton alku silloisen Turun akatemian kirjastolle, mutta kokoelmat karttuivat vähitellen. Akatemian perustama oma kirjapaino käynnisti kotimaisen kirjatuotannon vuonna 1642, parisataa vuotta kirjapainotaidon keksimisen jälkeen. Ensimmäisen kirjalahjoituksen, 1000 nidettä, akatemia sai vuonna 1646 kenraali Torsten Stålhandsken leskeltä ja myös Kuningatar Kristiina kuului lahjoittajiin. Erityisen merkittäviä olivat piispa Carl Fredrik Mennanderin yli 500 niteen lahjoitukset 1760- ja 1770-luvuilla, joihin sisältyi harvinaisia kirjoja ja inkunaabeleita.

Kokoelmien kartunta vauhdittui, kun Kuninkaallinen Kollegio Tukholmassa määräsi kaikki Ruotsin kirjapainot luovuttamaan kappaleen jokaista painotuotetta valtakunnan yliopistoille. 1700-luvun puolivälissä kirjastossa oli 4000 kirjaa ja 1800-luvulle tultaessa määrä oli kohonnut 30 000 kirjaan.

Akatemiasta keisarilliseen yliopistoon
Kuva: Keisari Nikolai II kruunajaiskutsu

Vaikka lukuisat sodat jättivät kirjaston rauhaan, tuhoutuivat Turun akatemiaan lähes kahdensadan vuoden aikana kootut kirjat, kaikkiaan noin 40 000 nidettä, dramaattisesti 4. syyskuuta 1827 syttyneessä tulipalossa. Vain runsaat 800 lainassa ollutta kirjaa säilyivät tuholta ja ovat yhä Aboica-kokoelmana tutkijoiden käytettävissä.

Vuonna 1809 Suomi oli liitetty Venäjän keisarikunnan autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi. Pääkaupunki oli siirretty Helsinkiin 1812 ja Turun palon jälkeen myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Yliopisto nimettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi, silloisen Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan, Aleksanteri I:n mukaan. Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelemat uudet yliopisto- ja kirjastorakennukset kohosivat Senaatintorin varrelle.

Yliopisto sai vuonna 1828 vapaakappaleoikeuden koko Venäjän valtakunnassa painettuihin julkaisuihin. Tämän oikeuden ansiosta kirjastolla on Venäjän ulkopuolella maailman laajin venäläisen ja Venäjän muiden kansallisuuksien kirjallisuuden kokoelma autonomiamme ajalta.

Lahjoituksilla luotiin menestystarina

Turun palon aiheuttama kokoelmien täydellinen tuho herätti myötätuntoa ympäri Eurooppaa. Aleksanterin yliopiston kirjasto sai tukea jälleenrakennustyöhönsä lukuisten kirjalahjoitusten ja varainkeräysten myötä. Senaatin kirjaston 6000 nidettä saatiin kirjaston perustaksi ja Keisarillinen tiedeakatemia sekä monet Venäjän, Baltian ja Ruotsin yliopistot luovuttivat kokoelmien täydennykseksi kirjallisuutta. Pietarista saatiin lahjoituksina kokonaisia yksityiskirjastoja. Niistä merkittävimpiä olivat suuriruhtinas Konstantinin 24 000 niteen monitieteinen kirjasto ja keisari Nikolai I:n lahjoittama 30 000 niteen eurooppalainen väitöskirjakokoelma. Lahjoitukset loivat perustan kirjaston ulkomaisille kokoelmille. Ne sisälsivät monien eri alojen eurooppalaisia merkkiteoksia ja synnyttivät kaukaiseen Suomeen ensimmäisen aidosti tieteellisen kirjaston.

Tuhoutuneen suomalaisen kirjallisuuden aktiivinen uudelleenkeruu tuotti myös tuloksia, vaikkakaan ei ilman uhrauksia. Kirjaston jälleenrakennustyön sankari, kirjojen keräilijä Matti Pohto, menetti henkensä keruumatkalla vuonna 1857. Pohdon, ja lukuisten muiden aikalaisten ponnistuksista huolimatta vanhimman kotimaisen kirjallisuuden Kuva: Agricolan Uusi testamentti (kuvaaja: Sanna Järvinen) osalta kaikkia menetyksiä ei pystytty korvaamaan. Osa teoksista puuttuu, on huonokuntoisia, tai on kokoelmissa vain ulkomaisista kirjastoista saatuina kopioina. Täydennystyö siis jatkuu edelleen.

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 kirjaston nimi muutettiin Helsingin yliopiston kirjastoksi. Kokoelmat olivat tällöin jo lähes kymmenkertaistuneet sitten Turun palon 300 000 niteeseen. Myös monet itsenäisyyden ajan lahjoitukset ovat rikastaneet ja monipuolistaneet kokoelmia. Lahjoittajina on ollut lukuisia yksityishenkilöitä ja yhteisöjä, ja ulkomaisia kirjallisuuslahjoituksia on saatu muun muassa Englannin, Hollannin, Japanin, Neuvostoliiton, Sveitsin, Tanskan ja Yhdysvaltojen valtioilta. Kansainvälisestikin arvokkaita lahjoituksia ovat olleet Viipurissa sijainneen Monrepos'n kartanon valistusajan kirjasto sekä Keisari Nikolai II tuella Aleksanterin yliopistolle hankittu tutkija ja löytöretkeilijä E. A. Nordenskiöldin karttojen ja maantieteellisen kirjallisuuden kokoelma.

Kansalliset kokoelmat karttuvat vapaakappalein

Itsenäisyyden aikana Helsingin yliopiston kirjaston, vuodesta 2006 Kansalliskirjaston, kulttuuriperintökokoelmat ovat karttuneet ostoin, lahjoituksin ja vapaakappalein. Vuodesta 1982 lähtien kirjasto on saanut vapaakappaleina painetun aineiston lisäksi myös av-aineiston sekä äänitteet ja vuodesta 2008 myös elektronisen aineiston, kuten verkkojulkaisut.

Kotimaiset musiikkikokoelmat sisältävät äänitteitä ja nuotteja. Nuottikokoelmassa on yli 40 000 taide- ja populaarimusiikin nuottijulkaisut 1800-luvun alusta alkaen. Vapaakappaleina saatua äänitekokoelmaa on onnistuttu täydentämään taannehtivasti aina suomalaisen äänilevyn synnystä, vuodesta 1901 lähtien, keräilijöiltä tehtyjen ostojen ja lahjoitusten avulla.

Fennica-kokoelma käsittää nykyisin yli miljoona julkaisua ja äänitekokoelma noin 150 000 äänilevyä tai vastaavaa tallennetta. Kirjastossa on yhteensä yli viisi miljoonaa dokumenttia.

Merkittäviä oman aikamme lahjoituksia ovat laaja Jean Sibeliuksen sävellyskäsikirjoitus- ja kirjekokoelma sekä akateemikko G. H. von Wrightin tieteellinen yksityiskirjasto ja kirjekokoelma. Professori Heikki A. Reenpään kirjastolle vuonna 2004 lahjoittama 24 000 niteen yksityiskirjasto jatkaa kunniakkaasti bibliofiilisiä perinteitä ja täydentää merkittävällä tavalla kotimaisen kokoelman puutteita ja Turun palon menetyksiä.

Sivun alkuun